Perunkirjoitus

Perunkirjoitus on lain vaatima toimitus, jossa selvitetään kuolinpesän varat ja velat sekä perilliset ja testamentinsaajat omaisuudenjakoa varten.

Perunkirjoitus

Perukirja on veroilmoitus, jonka pohjalta määrätään perintövero. Se on lain vaatima selvitys vainajan ja kuolinpesän varoista ja vastuista. Perukirjaan merkitään kaikki henkilöt, joilla on oikeus saada jotain jäämistöstä. Perukirja palvelee kuolinpesää myös pesänselvityksessä ja perinnönjaossa.

Hoidamme perunkirjoitukset luotettavasti asiantuntevien kumppaneidemme avulla. Avullamme huolehdit kaikkien tarvittavien asiapapereiden ja dokumenttien hankkimisesta ja varmistat, että perukirja on asianmukainen. Tarjoamme kumppaneidemme avulla myös yleistä neuvontaa ja apua kuolinpesän asioiden hoitamiseen, esimerkiksi testamentteihin ja perinnönjakoon liittyen.

Olemme apunasi vaikeissakin tilanteissa, joten et joudu huolehtimaan mistään yksin. Lisää tietoa perunkirjoituksista ja kuolinpesän asioiden hoitamisesta löydät hautaustoimistojen yhteistyöverkosto Memorian sivustolta.

Hautaustoimisto Aution tilat

Perunkirjoitustilaisuus

Perunkirjoitustilaisuudessa käydään läpi perinnönjättäjän perilliset ja muut oikeudenomistajat sekä laaditaan yksityiskohtainen luettelo pesän varoista ja veloista. Samalla todetaan muut perintöveron määräämiseen liittyvät seikat.

Perunkirjoituksessa läsnäolo on pakollista ainoastaan pesän ilmoittajalle sekä kahdelle uskotulle miehelle, jotka arvioivat vainajan omaisuuden ja allekirjoittavat perukirjan. Uskottu mies voi olla kuka tahansa ilman erillistä pätevyyttä.

Lain mukaan perunkirjoitus täytyy hoitaa kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta, riippumatta siitä, oliko vainajalla omaisuutta tai minkä ikäinen hän oli. Perunkirjoituksessa laaditaan perukirja, joka toimitetaan Verohallintoon kuukauden kuluessa perunkirjoituksesta. Tavallisesti perunkirjoitus maksetaan kuolinpesän varoista ennen perinnönjakoa.

Suunnittele hautajaiset Memoria-palvelussa

1.

Aloita hautajaisten suunnittelu Memoria-palvelussa. Saat heti alustavan hinta-arvion ja suunnitelman järjestelyistä.

2.

Otamme sinuun yhteyttä ja käymme suunnitelman läpi kanssasi. Saat täsmennetyn laskelman toivomastasi kokonaisuudesta.

3.

Vahvistettuasi tilauksen huolehdimme hautajaisjärjestelyistä haluamallasi tavalla.

Aloita suunnittelu